Tervetuloa Kuopion Onasumaan

Koe kokonaan uusi Kuopion Onasumaan

ervetuloa ihastuttavasta Kuopion kaupungista kertovalle sivustolle! Kuopio on kaunis kaupunki ja Savon todellinen sydän, jonka mahtavuutta tuskin voi koskaan liikaa hehkuttaa.

Tunnetuimmat maamerkit ja nähtävyydet

Kuopio on Suomen yhdenneksi suurin kaupunki ja Itä-Suomen suurin kaupunki ja keskus, joka on perustettu vuonna 1775. Kuopion vaikutusalueella asuu noin 600 000 ihmistä, joista suurin osa asuu kaupunkimaisesti ja vain 15% maaseudulla. Kaunis Kuopio tarjoaa elämyksiä ja palveluita sekä matkustajille, että siellä asujille – aina lapsista mummoihin ja vaareihin.

Kuopion Tahko on suosittu matkailukohde, josta löytyy laskettelurinteet, kylpylä ja muuta tekemistä koko perheelle ympäri vuoden. Myös vuonna 2012 avattu ostoskeskus Matkus on tuonut lisää matkustajia Kuopioon ja erityisesti sieltä löytyvä IKEA houkuttelee ihmisiä Kuopioon myös lähikaupungeista ja miksi ei kauempaakin.

Asuminen Kuopiossa

Kuopio tarjoaa asukkailleen rauhallisen, mutta samalla vilkkaan paikan elämiseen. Kuopioon muuttaa jatkuvasti lisää ihmisiä joko opiskelujen perässä, perheen kanssa tai miksipä ei ihan muuten vain. Kuopiolla on tarjottavaa kaiken ikäisille ja sen palvelut kehittyvät vuosi vuodelta.

Kuopion Pihlajalaakso on yksi tuoreimmista asuinalueista, jota rakennetaan Puijon itäreunalle inkilänmäen viereen. Alueen rakentaminen käynnistyi vuonna 2013 ja se tulee valmiiksi vuoteen 2019 mennessä. Pihlajalaakso on vain kolmen kilometrin päästä keskustasta, mutta keskustaan asti ei tarvitse lähteä palveluita etsimään, sillä itse alueelta löytyvät myös kaikki tarvittavat lähipalvelut. Pihlajalaakso sopii asuinalueena myös lapsiperheille, sillä alueelta löytyy myös päiväkoti. Puijon upeat liikunta- ja virkistysmaastot ovat kiven heiton päässä ja bussiyhteydet keskustaan toimivat erinomaisesti.

Kannattaa lukea artikkelit

Kuopion parhaat nkalapaikat ja maisemat

Näköalapaikat ja maisemat Kuopiossa Kuopion kaupunki tarjoaa laajan valikoiman näköalapaikkoja. Kaupungissa on kauniita paikkoja, luonnon kauneudesta ja rakennetusta ympäristöstä. Puijon tornissa voit nauttia upeasta kaupunkinäkymästä

Kuopion tapahtumakalenteri ja paikalliset tapahtumat

Kuopion tapahtumakalenteri Pysy ajan tasalla Kuopion tulevista tapahtumista käyttämällä Kuopion tapahtumakalenteria, jossa on päivittäiset, viikoittaiset, kuukausittaiset ja vuosittaiset tapahtumat. Tämän artikkelin osan avulla voit olla

Kuopion lhialueiden retkeilykohteet ja luontopolut

Kuopion lähialueiden retkeilykohteet ja luontopolut Jos haluat tutustua Kuopion lähialueiden tarjoamiin retkeily- ja luontopolkuihin, uskaltaudu vain tutustumaan Siilinjärven retkeilyreitteihin, Maaningan luontokohteisiin, Tuusniemen erämaa-alueisiin, Rautalammin metsäpolkuihin,